Info

Aikataulu

Petrogradin taika-akatemia: Muutoksen tuulet pelataan pe-su 25.-27.11.2022.

Pelaajatapaaminen etänä 6.11.

Pelipaikalla tulee olla jo perjantaina iltapäivällä, sillä peli alkaa jo perjantai-illalla briiffien jälkeen. Lähtö sunnuntaina keskipäivästä. Peliin kuuluu myös pakollinen etänä järjestettävä pelaajatapaaminen, jossa ryhmä-briefejä ja asiaa pelimekaniikoista jne.

Ilmoittautuminen avautuu helmikuun aikana ja on auki noin kaksi viikkoa. Ilmoittautuminen suljetaan kuitenkin aikaisemmin, mikäli ilmoittautumisia tulee yli 80 kappaletta.

Peliviikonlopun aikataulu julkistetaan myöhemmin.

Pelipaikka

Peli pelataan Antaverkan leirikeskuksessa, Antaverkantie 279, 33480 Ylöjärvi. Paikalle on noin 21 km Tampereelta. Paikalle on helpointa saapua autokyydillä.

Pelipaikka ei ole esteetön. Paikka on kolmikerroksinen, kaikki paitsi yksi makuusali sijaitsee talon toisessa kerroksessa. Invavessaa ei ole.

Majoitus

Kaikille on sänkypaikat 6-12 henkilön makuusaleissa. Pelipaikalla on kaikille peitot ja tyynyt, mutta omat lakanat (lakana, tyynyliina, pussilakana) tai makuupussi pitää tuoda. Pelinjohto jakaa huoneet etukäteen nukkumistoiveiden perusteella, huonejako lähetetään pelaajille sähköpostitse.

Pelimaksu

Pelimaksu on 62€. Pelimaksusta katetaan pelipaikan vuokra, ruokailut, yhteiset lavasteet, kohtuulliset matkakorvaukset off-henkilökunnalle ja pakettiauton vuokra. Pelinjohto ja off-henkilökunta ei maksa pelimaksua. Pelibudjetista hankitut tavarat jäävät Epel Larp ry:n omistukseen. Maksutiedot lähetetään pelaajille sähköpostitse.

Ruoka

Larpissa tarjotaan ruoat koko tapahtuman ajaksi eli perjantaina iltapala, lauantaina aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala, sekä sunnuntaina aamupala.

Lauantaina on tarjolla venäläistyylinen lounas ja päivällinen, tarjolla tulee olemaan kasvisvaihtoehto, allergiat pyritään huomioimaan. Emme kuitenkaan voi taata, että pystymme tarjoamaan syötävää jollekulle, jolla on todella rajoittunut ruokavalio. Ruokavaliokysely lähetetään peliin päässeille sähköpostilla.

Päihteet

Tupakointi tapahtuu ainoastaan ennalta osoitetussa tupakkapaikassa ulkona. Tupakointi on in-game, mutta silloin ei ole sopivaa edistää juonia, eikä tupakalla ole sopivaa viettää paljon aikaa, sillä tämä blokkaa peliä osalta.

Alkoholin tuominen tapahtumaan on kokonaan kiellettyä. Mahdollisia in-game alkoholijuomia propataan mehuilla tai alkoholittomilla versioilla ym.

Ikäraja

Peli on vain täysi-ikäisille, sinun täytyy olla täyttänyt 18 vuotta viimeistään pelipäivänä.

Pelin sisältö

Pelissä keskitytään koulun arkeen, kontakteihin, hahmojen omiin juoniin ja fiilistelyyn. Kaikilla hahmoilla tulee olemaan henkilökohtaisia juonia ja suurella osalla myös erilaisia peliohjeita, mutta pääpaino pelissä on kuitenkin kontaktipelaamisessa ja fiilistelyllä. Lähes kaikkien hahmojen asema tulee muuttumaan ja hahmot tulevat menettämään paljon historiallisten tapahtumien myötä, mutta akatemian ympärille muodostunut tiivis yhteisö pysyy. Hahmoprofiilit tulevat olemaan pitkälle kirjoitettuja, osaan hahmoista voi pelaaja vaikuttaa enemmän kuin toisiin, näistä kysytään ilmoittautumislomakkeessa.

Pelissä ei tule olemaan lainkaan sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää syrjintää.

Järjestäjät

Pelinjohtajat Miira O. (kirjoitus) ja Tricen T. (käytäntö), lisäksi kirjoitus- ja käytäntötiimissä ovat Aiden L., Annina L., Annu H., Elena L., Inari A. ja Siiri V.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita